perjantai 21. toukokuuta 2021

Työyhteisöosaaja

 Työyhteisöosaaja

Bloggaustehtävä

2.

Mitä ammattiryhmiä työpaikallasi on?

Puutarhurit, Floristit, myymälävastaava, myymälätyöntekijät, viherrakentajat, markkinoija, logistiikkapuolen työntekijä, verkkokaupanvastaava, pakkaajia

Kuvaile ammattiryhmien tehtävät:

Puutarhuri työskentelee kukkien, puiden ja pensaiden kanssa. Hän hoitaa niitä.
Floristi tekee kukkakimppuja.
Myymälävastaava vastaa myymälän hoidosta/myynnistä.
Myymälätyöntekijä myy tuotteita. sekä palvelee asiakkaita.
Viherrakentajat rakentaa erilaisia istutuksia, sekä esimerkiksi laatoittaa.
Markkinoija pyrkii edistämään tuotteiden tai palveluiden myyntiä.
Logistiikkapuolen työntekijä käyttää eri kulkuvälineitä.
Verkkokauppavastaava ylläpitää verkkokauppaa, sekä someja.
Pakkaajat pakkaavat tuotteita.

Mikä yrityksen työtehtävistä, ammateista kiinnostaa sinua erityisesti? (Haastattelu)

Verkkokauppavastaava ja markkinoija. Haastattelin Jaanaa. Hän on opiskellut ylioppilaaksi, merkonomiksi, taloushallinto sihteeriksi sekä hän on käynyt graafikon ammattitutkinnon ja lähiesimiestutkinnon. Yhteensä Jaana on opiskellut 10 vuotta. Osa opiskeluista tapahtunut kuitenkin työn ohella. Työhistoriaa hänellä on paljon, kuten ollut arkkitehti toimistossa piirtäjänä, toimisto sihteerinä, Jaana on ollut apteekissa pääkassa, palkanlaskija ja kirjanpitäjä, jonka jälkeen hän tuli Flöriin töihin tekemään markkinointi hommia. Hänellä on pitänyt olla markkinointi osaamista, jotta on saanut nykyisen työtehtävän. Enemmän ja enemmän tekniikka kehittyy ja asiat siirtyy enemmän netin puoleen, mutta silti ihmisiä tarvitaan vielä vuonna 2040. 

Unelma-ammatin hyvät ja huonot puolet?

Hyvä mahdollisuus päästä moneen eri työpaikkaan töihin ja huono puoli on se, että työpaikka voi olla eri paikkakunnalla tai jos ei työpaikka tarjoa kameraa niin se täytyy hankkia itse tai muut laitteet.

Mitä osaamista sinulla on jo nyt, jotta voisit käyttää sinua kiinnostavassa tehtävässä? Mitä taitoja sinun tulisi opiskella? Mitä uhkia saatat kohdata matkalla kohti unelma-ammattia? Mitä muita mahdollisuuksia sinulle avautuu opiskelun myötä?

Osaan käyttää eri somekanavia, joita voisin päivitellä. Minun tulisi opiskella valokuvaamista, sekä kuvien käsittelyä. Saatan kohdata monenlaisia uhkia matkalla kohti unelma-ammattia, kuten jos unelmatyöpaikka onkin eri paikkakunnalla. Minulle avautuu esim. valokuvaus, graafinen suunnittelu sekä markkinointi. 

Mitä unelmatehtävän saavuttaminen vaatii läheisiltäsi? Tuleeko heidän kenties luopua jostakin?

Heidän ei tule luopua mistaan eikä se myöskään vaadi minun läheisiltäni mitään, jotta saisin unelmatehtäväni.

Mikä auttaa sinua matkallasi eteenpäin unelma-ammattia?

Unelma-ammatista unelmointi, sekä opiskelu, joka auttaa saamaan kyseisen ammatin. Sekä erilaiset työpaikat, jotka saattavat auttaa saamaan unelma työpaikan.

Työkavereiden palaute

  • Ahkera
  • Motivoitunut
  • innokas oppimaan uutta
  • Tartun työhön reippaasti
  • Luova
  • Oma alotteinen
  • Ymmärtäväinen

Nämä ominaisuudet voivat auttaa minua samaan unelmatyöni:

  • Innokas oppimaan uutta
  • Luova
  • Oma alotteinen
  • Ahkera

3.

Kuvaile tavallinen työpäivä. Mitä tehtäviä päivään liittyy? Millainen aikataulu?

  • Päivä alkaa klo 9.
  • Aamu alkaa sillä, että katsotaan kasveista ja kukista huonot kohdat pois, sekä tsekataan yleinen siisteys. Putsataan lattiat jos on tarve.
  • Puretaan kuormaa, jos on tullut. 
  • Hinnotellaan kuorman tuotteet ja etsitään niille sopiva paikka.
  • Siirretään vanhat kukat syrjään ja laitetaan uudet tilalle, jos tullut kasvikuorma.
  • Kuorman purun jälkeen siivotaan jäljet, kuten pyyhitään lattiat, jos multaa tippunut lattialle ja viedään pahvit/kennot pois. Sekä rullakot viedään pois myymälän puolelta.
  • Kastellaan kukkia/kasveja.
  • Palvellaan asiakkaita kokoajan tarpeen tullen.
  • Päivä päättyy klo 17.
Aikataulu on vaihteleva. Muuttuu työtehtävien mukaisesti, kuten esimerkiksi ei koskaan tiedä kuinka kauan kuorman purkuun menee aikaa.

Mitkä tehtävät sujuvat hienosti? Missä tarvitset apua ja ohjausta?

Olen kokenut, että kaikki tehtävät sujuvat hyvin. Tottakai välillä pyytää apua, että kysyy esimerkiksi ''mihin vien nämä?'' tai ''mikä tämän tuotteen hinta on?''. Mutta olen onnistunut omasta mielestä hyvin tehtävissä enkä koe tarvitsevani apua tai ohjausta missään tehtävässä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajankäyttökello

 Ajankäyttökello Mihin käytät aikaasi? Tarkastele omaa ajankäyttöäsi kellotaulun avulla. Merkitse kellotauluun totuudenmukaisesti, miten aik...