perjantai 28. elokuuta 2020

Graafisen trendit 2020

 Graafisen trendit 2020

-Värikkyys
-Acid trip
-Erikoiset fontit
-Retro 










3 parasta työtä Veturitallista

 3 parasta työtä Veturitallista

1. Pekka Leppälä
''Yhdessä''

2. Pekka Leppälä
''Katso''

3. Helena Sundberg 
'Ahdekaunokki 1' ja 'Puna-apila'

















Alauttamispäivän esillepano

 Esillepano

-Meidän teemanamme oli karkkitaivas. Ideamme tuli Tiktokista ja pinterestistä.
-Karkkia olisi täytynyt olla huomattavasti enemmän kuin 1kg, koska tyhjää tilaa on todella paljon ja muutenkin enempi on parempi.



3 väriä - graafisen suunnittelun tehtävä

 Pinkki

Kuinka suurena pinta-alana kyseistä väriä käytetään?

-Suurimmassa osassa pinkkiä on yli puolet, mutta jossain pinkkiä on vain hieman (vain pienet yksityiskohdat ovat tehty pinkillä tai vain teksti on pinkki).

Mihin väreihin kyseistä väriä yhdistellään?

-Pinkki yhdistetään todella paljon valkoiseen, mustaan ja punaiseen. Joissain oli myös hieman sinistä ja keltaista.


5 Kohdan ohje kuinka käyttää kyseistä väriä kannattaa käyttää graafisessa suunnittelussa

  1. Yhdistele väriä valkoiseen, mustaan, punaiseen, siniseen ja keltaiseen.
  2. Käytä kyseistä väriä paljon, kuten pohjavärissä tai vaikka vaan yksityiskohdissa.
  3. Käytä eri värisiä pinkkejä.

Musta

-Mustaa käytetään todella paljon. Sitä on pohjavärissä ja jossain on myös yksityiskohdissa.

-Mustaa yhdistetään melkeenpä aina valkoiseen, hopeaan ja kultaiseen. Hopeaa ja kultaista käytetään usein tekstissä tai yksityiskohdissa.

  1. Käytä mustaa pohjavärissä.
  2. Lisää kultaisia tai hopeita yksityiskohtia, kuten kultainen reunus tai hopeinen kukka.
  3. Yhdistele mustaa valkoiseen.
  4. Valkoinen teksti sopii parhaiten mustaan.

Sininen

-Sinistä on suurimmassa osassa vain yksityiskohdissa, mutta joissain on myös pohjavärinä.

-Sinistä yhdistetään erivärisiin sinisiin, valkoiseen, mustaan, pinkkiin ja punaiseen.

  1. Käytä erivärisiä sinisiä ja muita värejä jotka siihen sopivat.
  2. Teksti on valkoinen tai musta.
  3. ''Merimaisema sopii'' hyvin esim. käyntikortteihin.














maanantai 24. elokuuta 2020

Luonnostelu

 Luonnostelu

Luonnostelimme käsin paljon eri vihanneksia ja hedelmiä.


Miten saada asiakkaita?

 Miten saada asiakkaita? 

  • Käy läpi omat ystävät, vanhemmat ja muut tuttavat
  • Mainosta sosiaalisessa mediassa
  • Portfolio 
  • Yhteistyö (Mieti onko lähistölläsi joku kiva yritys jonka kanssa voisit tehdä yhteistyötä)








Hyvän blogipostauksen hakukoneoptimointi eli SEO

Hakukoneoptimointi eli SEO

Keyword eli avainsana

Näistä kohdista olisi hyvä löytyä avainsana.
  • Otsikosta
  • Leipätekstistä
  • Alaotsikosta
  • Kuvien alt-tekstistä
  • Kuvatekstistä
  • Tunnisteesta

Otsikko

  • Pääotsikko (H1)
  • Otsikko (H2)
  • Alaotsikko (H3)
  • Pienempi otsikko (H4)
  • Normaali (p) eli leipäteksti

Hakukuvaus

Hyvän otsikon lisäksi postauksessa on hyvä löytyä myös asiaan liittyvä, enintään 150 merkkiä pitkä hakukuvaus. Hakukuvaus näkyy googlettajalle ensimmäisenä, ja sen tulee houkutella 

  • Lue lisää
  • Katso vinkit
  • Osta tästä
  • Tutustu tuotteisiin
  • Lisää ostoskoriin

Listat

Listoja olisi hyvä olla blogissa

Valokuvat

Houkuttelevat valokuvat ovat esteettisesti ja teknisesti havainnollisia.

Kuva on tärkeä myös nimetä oikein, sillä myös kuvan nimi vaikuttaa sen näkyvyyteen Googlessa. Jos myyt vaikkapa pöytiä. Olisi nimen syytä olla seuraavanlainen: 

poyta_korkea_tuotemerkki_60cm_yrityksennimi








lauantai 15. elokuuta 2020

5 kiinnostavaa blogia

1. http://www.naag.fi/fi/

Jannen blogi on mielenkiintoinen, koska siellä kerrotaan monista eri asioista, jotka kiinnostavat itseäni.

Siellä kerrotaan esimerksi koronasta, muodista, sisustuksesta ja erillaisia reseptejä.

Ulkoasu on kaunis, omalaatuinen ja värit ovat ihanan maan läheisiä. 


2. http://ruoka-alkemisti.blogspot.com/p/reseptit.html

Ruoka-aiheiset blogit kiinnostavat aina itseäni, koska rakastan ruuanlaittoa. 

Blogin ulkoasu on yksinkertainen, mutta näyttävä ja kaunis. Blogi on myös erittäin värikäs.


3. https://www.bloglovin.com/blogs/annieveliina-3899889

Anni kertoo blogissaan erillaisia vinkkejä ja hän kertoo myös omasta elämästään sinne.

Ulkoasu on hyvin yksinkertainen.


4. https://saraparikka.com/

Sara Parikka kertoo blogissaan muodista, lapsiperhearjesta ja sisustusvinkkejä.

Ulkoasu on selkeä, paljon kuvia ja tyylikäs


5. https://www.hannavayrynen.com/

Hanna kertoo blogissaan muodista.

Ulkoasu on kaunis, selkeä ja taiteellinen.

torstai 13. elokuuta 2020

Graafisen suunnittelun muistiinpanot

Raster vs vector

Rasteri

-Rasteri tarkoittaa kuvatiedostoa, joka muuttuu epätarkaksi sen kokoa muokatessa.


Vektori

-Vektori tarkoittaa kuvatiedostoa, joka ei muutu epätarkaksi sen kokoa muokatessa. Se pysyy tarkkana, vaikka kokoa muuttaisia todella paljon. Vektoritiedosto pyydetään aina pdf-muodossa.


RGB-värit

-RGB-värijärjestelmässä värit muodostetaan sekoittamalla punaista, vihreää ja sinistä valoa. RGB lyhenne tulee englanninkielisistä värien nimistä Red (punainen), G (vihreä) ja B (sininen). Kyseistä värijärjestelmää käytetään esimerkiksi tietokoneen näytöissä, televisioissa ja puhelimissa.


CMYK-värit


-CMYK-värijärjestelmää käytetään pääasiassa painotuotteita varten tehtävissä kuvissa ja aineistoissa. Lyhenne CMYK tulee englanninkielisistä sanoista Cyan (syaani), Magenta (magenta), Yellow (keltainen) ja Key (avainväri eli musta). 


Painovalmis ja julkaisuvalmis tiedosto

Painovalmis tiedosto

-asia on käsin kosketeltavissa

-esimerkkejä painovalmiista tiedostoista: flyeri eli esite, kirja tai vihko, käyntikortti, ikkunateippaus, auton teippaus

-väriavaruus CMYK

-mittayksikkönä millimetrit (mm)

-tallennusmuodot: ai (muokkaus), pdf (painotalo)


Julkaisuvalmis tiedosto

-sähköinen ympäristö

-tätä tiedosto tyyppiä tarvitaan esimerkiksi: Facebook, Instagram, Blogger, sähköposti

-väriavaruus RGB

-mittayksikkönä pixelit (px)

-tallennusmuodot: ai (muokkaus), jpg, png (läpinäkyvä), swg,gif


Tiedoston nimeäminen

Nimessä ei voi käyttää 

-ä,ö,å

-erikoismerkkejä, kuten #!?&

-välilyöntiä


Arkkikoot



  • A0 841mm  x 1189mm
  • A1 594mm x 841mm
  • A2 420mm x 594mm
  • A3 297mm x 420mm
  • A4 210mm x 297mm
  • A5 148mm x 210mm
  • A6 105mm x 148mm
  • A7 74mm x 105mm

Resoluutio

-resoluutio eli kuvantarkkuus





keskiviikko 12. elokuuta 2020

Graafinen suunnittelu taitto - sommittelu


RR - (proximit)

-Ryhmitä ja rytmitä.

-Samankaltaisia asioita laitetaan yhteen esim. informaatiot julisteessa, jotka ovat hajautettu toisistaan.



Tila - white space, negative space

-Sillä täytetää tyhjää tilaa.




Linjaukset - (grid) 

-Alignment.




Kontrasti 

-Riittävän suuret kokoerot.

-Jyrkkä erillaisuus asioiden välillä.



Esitystapa - (repetition) - fokus

-Kuvan keskipiste johon katsojan huomio kiinnittyy ensimmäisenä.



-Kuten tässä kuvassa huomio kiinnittyy ensimmäisenä mustaan pisteeseen ja sen jälkeen vasta muihin.

Ajankäyttökello

 Ajankäyttökello Mihin käytät aikaasi? Tarkastele omaa ajankäyttöäsi kellotaulun avulla. Merkitse kellotauluun totuudenmukaisesti, miten aik...